Kansalaisopistojen liitto KoL
 
   
 
Lobbausta ja jargonia - termeistä tiedoksi

Seminaarin iltapäiväosuudella kuultiin KoL:n tulevan toiminnanjohtajan Jaana Nuottasen ajatuksia lobbauksesta. Pääviesti oli se, että tieto kulkee ihmissuhdeverkostoissa!
Pirjo Hiidenmaan (Suomen Akatemia) esitys keskittyi kielen ihmeisiin ja ennenkaikkea kehotukseen "Ota kieli haltuun!"

Lobbausta on määritelty monin tavoin jo kautta aikain. Seminaarissa kuultiin näiden määritelmien lisäksi se, mitä lobbaus ei ole:
salaisesti tapahtuvaa negatiivista kähmintää tai muuten moraalitonta toimintaa,
ei lahjontaa tai sukulaisuuteen tms. vetoamista eikä varsinkaan
vaikuttajan "takapuolen nuolemista" eikä kiristystä tai uhkailua.

Kansalaisopistot, KoL ja lobbaaminen kiinnosti kuulijoita erityisesti ja näihin Nuottanen evästi meitä seuraavasti:
on luotava Tahtotila ja sen perustelut mietittyinä perusteellisesti. Saimme seuraavanlaisia käytännön ohjeitakin.
Käytä (mahdollisimman) tarkkoja faktoja – älä puhu yleisellä tasolla.
Pue faktat ilmaisuvoimaisiksi ja puhutteleviksi viesteiksi, perustele loogisesti ja vastustamattomasti.
Informatiivinen (kirjallinen) materiaali kaikkien viestin tueksi.
Oikea ajoitus on kaiken A ja O – mielellään mukaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Lobbauksen tavoitteista ja strategioista kuultiin edelleen seuraavia ajatuksia:
Muutoksen saaminen nykytilaan (joskus myös kompromissi on voitto)
Nykytilan ylläpitäminen on myös lobbaamisen väärti
Puolustus (uhkana edun menetys; apuna usein julkisuus)
Keinoina mm.: yhteydenpito, kampanjat, mediasuhteet, yleisen mielipiteen muokkaus, sidosryhmien mobilisointi, strategian muutos, neuvottelu, "hätäkeinot" ja lopulta sopeutuminen, jos lobbaus ei tuottanut toivottua lopputulosta

Ammattilobbaajat ovat asiantuntijoita, jotka tuntevat myös päättäjät ja pystyvät kommunikoimaan heidän kanssaan. Maailmalla on pilvin pimein lobbaajia, joilla on kova ja kunnioitettu ammatti. Loppulausumaksi Jaana Nuottanen totesi, että jatketaan yhdessä KoL:n lobbaustoiminnan miettimistä ja eteenpäin kehittämistä 4.1.2010 alkaen. 
_______________________________________________

Pirjo Hiidenmaa on Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen yksikön johtaja ja suomen kielen erikoistutkija. Saimme siis kuulla upean esityksen jargonin synnyn syistä ja tavoitteista. Siitä, kuinka strategisen kumppanuuden tavoitteena on tuottaa strategista etua ja innovaatioita, ja että luottamuksen perustana on kuulemamme mukaan yhteinen ymmärrys päämääristä, joiden tavoittelussa strateginen kumppanuus mahdollistaa toiminnan nostamisen uudelle tasolle, tiikerinhyppyyn. Tässä vaiheessa kuulimme puppugeneraattorin olemassaolosta ja sen avulla luodusta suunnattomasta sanojen sekametelisopasta...

Kieli kuitenkin luo yhteisön ja yhteisökieli luodaan yhdessä. Tästä esimerkkinä Hiidenmaa käytti aluekieliä, ikäryhmien kieliä, ammattikieliä, eri aikakausien kieliä ja kysyi lopuksi: onko yhteistä kieltä lainkaan? Kieli myös kehittyy kaiken aikaa. Luodaan uussanoja ja laaditaan määritelmiä, kuten mukautettu opetus, hops ja hojks. Vanhoja sanoja käytetään myös uusissa merkityksissä. Mielenkiintoista kuultavaa riitti koko esityksen ajan, mutta tärkeintä oli Hiidenmaan kysymys: millaisen maailman sinä haluat? Muista että kieli luo maailmaa!