Kulttuurikunto-kampanja
Kannustin hyvään elämään

Suomen Kulttuurirahasto ja YLE ovat yhdistäneet voimansa kansalaisten kulttuurikunnon kohottamiseksi. KTOL on kampanjan yhteistyökumppani.

Syksyllä 2008 alkaa mittava valtakunnallinen yhteishanke Kulttuurikunto-kampanja. Kampanja muistuttaa, että jo kolme kertaa viikossa puoli tuntia kulttuuria riittää ylläpitämään kulttuurikuntoa.

Jos päämääränä on kulttuurikunnon kohottaminen, kampanja suosittelee harrastamaan lajeja, jotka nostattavat sykettä ja aiheuttavat henkistä hikoilua.

Kulttuurikuntokortti

Kampanja tarjoaa välineitä ja tukea kulttuurikuntoiluinnostuksen herättämiseksi. Keskiössä on Kulttuurikuntokortti, johon merkitään päivittäiset kulttuurisuoritukset.

Jokaisesta vähintään puolen tunnin suorituksesta saa pisteen. Suorituksia ovat esimerkiksi elokuva, konsertti, näyttely, kirja tai teatteriesitys - siinä missä iltasadun lukeminen tai tv-draaman katsominenkin.

Jotta kunto kohoaisi, kampanja kannustaa haastamaan itsensä - kokeilemaan jotain uutta sekä käsittelemään kokemaansa Kulttuurikunnon nettisivuilta löytyvän kokemusraportin avulla.

Opistot mukaan kampanjaan

Kulttuurikuntokorttia tullaan jakamaan maanlaajuisesti ja KTOL haastaa kansalaisopistot osallistumaan kampanjaan. Opistot voivat jakaa kulttuurikuntokorttia sekä tuottaa omia kulttuuritapahtumia tai -kursseja, joiden suorittamisesta saa pisteitä.

Syksyllä avataan  www.kulttuurikunto.fi -sivusto, josta löytyy lisätietoja. Syksyllä YLEssä alkaa Kulttuurikuntoklinikkka-ohjelmasarja. Valtakunnalliseksi kulttuurikuntopäiväksi on valittu perjantai 5.12.



Lisätietoja:
Outi Raatikainen, Pink Eminence, kampanjan viestintä, outi.raatikainen (at) pinkeminence.fi, 050 5523136
Marjaana Mykkänen, Yle Kulttuuri, tuottaja, marjaana.mykkanen (at) yle. fi, 0400 850210