Kansalaisopistojen Venäjä-yhteistyöhanke: Matka Pietariin 2009 maaliskuussa

Opetusministeriön kulttuuriyksikkö on myöntänyt KTOL:lle hankeavustusta kansalaisopistojen Venäjä-yhteistyön käynnistämiseksi.

Hankkeella tuetaan kansalaisopistoja, jotka ovat halukkaita yhteistyöhön Pietarin ja lähialueiden kanssa kulttuurin eri aloilla, taito- ja taideaineissa sekä venäjän kielen opetuksessa. Yhteistyökumppanina on  Venäjän ja Itä-Euroopan instituutti.
Aloitusseminaari järjestettiin 3.10.2008 Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa Helsingissä. Aiheina olivat  Venäjän aikuiskoulutus ja sen organisaatiomuodot, Pietarin ja lähialueiden koulutus-, taide- ja kulttuurilaitokset sekä yhteistyömahdollisuukset. Työpajoissa kartoitettiin ja täsmennettiin osallistujien toiveita yhteistyömuodoista.
Seminaari oli suunnattu opistojen rehtoreille, suunnittelijoille, kulttuuri-, taide- ja taitoaineiden opettajille, venäjän kielen sekä Suomessa asuvien venäläisten opettajille. Mukaan toivotaan myös niiden opistojen edustajia, joilla on kokemuksia Venäjä-yhteistyöstä.
_______________________________________________________________

Venäjä-yhteistyöhanke järjestää opinto- ja vierailulumatkan Pietariin 19.–21.3.

Matkan ohjelmaa on valmisteltu syksyn 2008 seminaarin pohjalta Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin kanssa. Ohjelmassa on pyritty ottamaan huomioon seminaarissa esittettyjä toiveita matkaohjelmasta.

Matkan tarkoituksena on tutustumis- ja vierailukohteiden lisäksi keskustella yhteistyömuodoista venäläisten kollegoiden kanssa Pietarin kulttuuri- ja taideyliopistosta. Keskusteluja varten järjestetään pienimuotoinen seminaari.

Matkaoppaina ovat Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin kulttuurisihteerit Anneli Ojala ja Ossi Makkonen, jotka toimivat myös tulkkeina.

Ohjelma

Torstai 19.3.

07.23 Lähtö Helsingistä Sibelius-junalla

14.15 Saapuminen Pietariin

15.00 Majoittuminen Nevski Grand-hotelliin Nevski Grand -hotelli

16.30 - 18.30 Käynti taidekeskus Pushkinskaja-10:ssä Pushkinskaja-10

19.00 Päivällinen

Perjantai 20.3.

7.00 - 10.00 Aamiainen hotellissa

10.00 Lähtö tutustumiskohteisiin
1. Kädentaidot – Helmitöitä Hatsinassa
2. Kuvataide – Museo- / galleriakäynti
3. Venäjän kieli – Herzenin yliopisto Herzenin pedagoginen yliopisto

Lounas aikataulun puitteissa

15.00 - 17.30 Seminaari Pietarin valtion kulttuuri- ja taideyliopistossa
• yliopiston esittely, yliopiston rehtori Pavel Bodbolotov
• yliopiston kansainvälinen yhteistyö ja yhteistyömahdollisuudet, kansainvälisten asioiden vastaava Galina Varganova
• yliopiston opettajien puheenvuoroja osallistujien toiveista riippuen (esim. kädentaidot, kuvataiteet ja vieraat kielet)
• keskusteluja alakohtaisissa pienryhmissä venäläisten kollegoiden kanssa

Iltaohjelmaa mahdollisuuksien mukaan

Lauantai 21.3.

7.00 - 10.00 Aamiainen hotellissa

10.00 - 13.00 Kaupunkikohteissa ryhmittäin

1. Kädentaidot – Tilkkunuket, Etnografinen museo Etnografinen museo
2. Kuvataide – Opetuksen seuraamista Kansan taideyliopistossa Kansan taideyliopisto
3. Venäjän kieli – venäjän kielen tilanneopetusta

13.00 - 14.00 Lounas ja lähtö asemalle

16.34 Lähtö Helsinkiin Sibelius-junalla

Pidätämme oikeuden ohjelman muutoksiin.

Tiedustelut ja lisätiedot: suunnittelija Pirkko Sartoneva, psartoneva ( at ) ktol.fi, (09) 6122 4340

Venäjän ja Itä-Euroopan Instituutti