HANKEKILPAILU 2010 - avustusten haku 30.9.2009 mennessä
Tavoitteena on madaltaa yli 40-vuotiaiden kynnystä liikuntaharrastuksen aloittamiseen tarjoamalla heille esimerkiksi ohjattua ryhmäliikuntaa, eri lajien starttikursseja ja henkilökohtaista liikuntaneuvontaa.
Toiminnan järjestäjät /hankkeet voivat hakea taloudellista tukea toimintaansa KKI-ohjelmalta. Kunnossa kaiken ikää -ohjelman hankkeita toimii eri puolilla Suomea yli 700.
Kunnossa kaiken ikää -ohjelma jakaa kaksi kertaa vuodessa taloudellista tukea paikallisille toimijoille. Hankekilpailu järjestetään myös kaksi kertaa vuodessa. Avustusten viimeisen hakupäivät (postileima) ovat 30.9. ja 31.3. Hanke voi saada avustusta vain kerran vuodessa eli joka toisella hakukierroksella.
Lisätietoa hakuprosessista ja lomakkeet köytyvät KKI -ohjelman vekkosivuilta osoitteesta
http://www.kki.likes.fi/pages/content/Show.aspx?id=18
Avustusta myönnetään hankkeille, jotka parhaiten täyttävät seuraavat kriteerit:
- Hanke aktivoi liikkumaan yli 40-vuotiaita, jotka liikkuvat terveytensä kannalta liian vähän.
- Hankkeella on toimintamalli, joka houkuttelee ei lainkaan tai vähän liikkuvia ihmisiä liikunnallisen elämäntavan alkuun.
- Hanketta järjestävät useat eri tahot, joille kohderyhmän aktivoiminen liikkumaan on yhteinen tavoite.
- Hankkeen hakema avustus on korkeintaan puolet kokonaiskuluista. Tukea ei myönnetä mittaviin välinehankintoihin, matkakorvauksiin eikä yksittäisten tapahtumien järjestämiseen.
- KKI-ohjelma voi myöntää avustusta myös sellaisille hankkeille, jotka tukevat KKI-toiminnan aloittamista ja tavoitteita.