Kansalaisopistojen liitto KoL
 
   
 
Kansalaisopistojen edunvalvonta

KoL on vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja ja vapaan sivistystyön edelläkävijä, jonka tarkoituksena voimassa olevien sääntöjen mukaan on aikuiskoulutuksen ja aikuisopiskelun, kansalaisopistojen ja niitä vastaavien oppilaitosten sekä opiskelijayhdistysten edunvalvonta ja toiminnan tukeminen sekä vuorovaikutuksen edistäminen eri aikuiskoulutusorganisaatioiden välillä. 

  • KoL edustaa toiminnassaan koko opistokenttää ja toimii sen puolesta, että kansalaisopistoja on koko maassa kattavasti ja kansalaisopistopalvelut ovat tasapuolisesti kaikkien kansalaisten saatavilla.
  • Edunvalvontatyössä liiton tärkeimpänä tehtävänä on vaikuttaa päätöksentekijöihin niin, että opistotoimintaa pidetään kansalaisille tärkeänä peruspalveluna ja opistoille taataan riittävät resurssit toiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen.
  • Liitto tukee kansalaisopistojen koko henkilökunnan ammattitaidon ylläpitämistä ja edistämisestä sekä edesauttaa kehittämishankkeiden ja koulutuksen kautta opistoja luomaan uutta osaamista ja innovaatioita.
  • Edunvalvonnassa ja kehittämistoiminnassa liitto toimii yhteistyössä mm. ruotsinkielistä opistokenttää edustavan Förbundet för arbetar- och medborgarinstitut i Svenskfinland FAMI rf:n kanssa.
  • KoL korostaa toiminnassaan kestävän kehityksen periaatteita ja ottaa koulutuksessaan ja kehittämishankkeissaan huomioon erityisryhmien tarpeet.
  • Kaikkeen toimintaan liittyy aktiivinen ja avoin tiedottaminen eri sidosryhmille. Liitto pitää yllä laajaa suhdetoimintaverkostoa niin kotimaassa kuin ulkomailla ja luo uusia yhteistyömahdollisuuksia kaikille opistoille.
  • Liitossa työskentelee asiantunteva, hyvin koulutettu ja motivoitunut henkilöstö. Asiakasosaamisessa, palvelujen tuottamisessa ja viestinnässä liiton henkilöstö hyödyntää nykyaikaista teknologiaa.